Stella Polariksen tarina
1990
Espoon Teatterin silloinen johtaja Tytti Oittinen kutsui kaksikymmentä freelance-näyttelijää teatteriinsa improvisaatiokurssille. Kouluttajaksi hän oli pyytänyt alan gurua Keith Johnstonea. Johnstonen imprometodi rantautui Suomeen.
Kurssin jälkeen ammattinäyttelijät muodostivat ryhmän, joka pian sai nimekseen Stella Polaris. Nykyisistä Stellan näyttelijöistä mukana olivat Tiina Pirhonen, Outi Mäenpää ja Jami Hyttinen.
1991
Vuonna 1991 alkoivat julkiset improvisaatioesitykset Teatterikisojen muodossa. Niitä esitettiin Espoon teatterissa, jonka suojissa Stella Polaris sai alkunsa.
Syksyllä 1991 Lennart R. Svensson vieraili ensimmäisen kerran Suomessa kouluttamassa Stella Polariksen uusia ja vanhoja jäseniä. Kurssin seurauksena alussa mukana ollut näyttelijäkaarti sai täydennystä Sari Havaksesta, Kirsti Kuosmasesta ja Simo Routarinteestä.
1992
Stella Polariksen näyttelijät matkustivat improvisaation mekkaan, Calgaryyn, hakemaan lisäoppia. Tuula Nyman, Tiina Pirhonen, Outi Mäenpää ja Simo Routarinne osallistuivat The Loose Moose Theatren järjestämälle kesäkurssille, jossa oppia antoivat Keith Johnstone sekä Dennis Cahill.
Vuonna 1992 Stella Polaris aloitti koulutustoimintansa. Esitykset Espoon teatterissa jatkuivat ja uutuutena esitettiin Elämä pelissä - esityksiä (Life Game), joissa improvisoinnin aiheena oli julkkishaastateltavan elämäntarina.
1993
Vuonna 1993 perustettiin virallisesti Stella Polaris- yhdistys tukemaan teatterin toiminnan kehittymistä. Teatteri alkoi esiintyä myös Espoon kaupunginteatterin ulkopuolella ja sen toiminta keskittyi vähitellen Helsinkiin.
Stella Polaris vieraili Norjassa ensimmäisissä Pohjoismaisissa Mestaruuskisoissaan, joista tuliaisena ryhmään liittyi uusi jäsen Micke Rejström. Micke oli ollut norjalaisen teatterin katsomossa sattumalta, joutunut tulkiksi näyttämölle ja jäi välittömästi koukkuun improvisaation iloiseen itsensä häpäisyyn.
1994
Improvisaation Pohjoismaiset mestaruuskisat järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa. Kisoissa olivat mukana joukkueet Tanskasta, Norjasta, Ruotsista ja tietysti Suomesta.
Stella Polaris sai vahvistusta neljästä uudesta jäsenestä: Teijo Eloranta, Sari Siikander, Elina Stirkkinen ja Kari-Pekka Toivonen liittyivät iloiseen joukkoon.
1995
Vuonna 1995 esityksiä oli Espoon Teatterin ohella komediateatteri Areenassa nimellä Hihasta ja Hatusta. Teatterikisoista siirryttiin hiljalleen Kilpailuun Kultaisesta Lantusta, jossa keskityttiin enemmän kohtaustyöskentelyyn. Ohjelmistoon tulivat myös Free impro-illat ja teatteri aloitti kokeilut hieman pidempien improvisaation muotojen parissa.
Samaisena vuonna Stella Polaris osallistui PM-kisoihin Tanskassa. Keith Johnstonen metodin mukaisesta improvisaatiosta tuli osa TEAK:n näyttelijätyö- laitoksen opetusohjelmaa.
Stella Polariksesta irtautui kolme näyttelijää: Jussi Lampi, Eero Saarinen ja Ville Virtanen, jotka muodostivat oman 'Mitä sais olla' -ryhmänsä.
1996
Keith Johnstonen kirja "Impro: improvisoinnista iloa elämään ja esiintymiseen" julkaistiin Simo Routarinteen suomentamana.
Stella Polaris vieraili kansainvälisillä improfestivaaleilla Amsterdamissa, missä solmittiin suhteet The True Fiction Magazine -ryhmään. Tämän sanfranciscolaisen ryhmän pitkät kokoillan improvisaatiot lumosivat Stellan edustajat ja antoivat potkua pyrkimyksille kehittyä eteenpäin pitkien tarinoiden kertojina.
Hihasta ja Hatusta -esitykset jatkuivat Arena-teatterissa keväällä, mutta syksyllä Stella siirtyi ensimmäistä kertaa Kaapelitehtaan Puristamo-halliin, Hyppy Tuntematto-maan -esityksillään. Näiden esitysten aikana Stella onnistui jo luomaan toisen puoliajan (noin 30-45 min.) mittaisia, temaattisesti yhtenäisiä ja draamallisesti eteneviä "pienoisnäytelmiä" täysin improvisoiden, mitään ennalta sopimatta ja yleisön ehdotukset tarinaan nivoen. 5.12.1996 järjestetyn esityksen yhteydessä vietettiin Teatterikisojen 6-vuotisjuhlia.
