Stellan tarina jatkuu...
1997
Vuoden 1997 kuluessa Stella Polariksen toiminta keskittyi pääasiallisesti Kaapelitehtaalle. Kaapelilla alettiin myös pitää kahta esityskautta vuodessa. Muun ajan teatterin jäsenet kiersivät eri puolilla Suomea esiintymässä monenlaisissa tilaisuuksissa, sekä oppilaitosten, yritysten ja yhteisöjen tilaamien koulutuksien vetäjänä. Tätä toimintatapaa jatketaan yhä edelleen.
Toukokuussa Stella vieraili Vilnan teatterifestivaaleilla, Viipurissa ja Tukholmassa Pohjoismaisissa mestaruuskisoissa. Stella Polaris valloitti myös radio-kuuntelijat improvisoimalla Radio Mafian Timanttien Jäljillä -ohjelmissa suorassa lähetyksessä kuuntelijoiden ehdotusten pohjalta tarinoita, lauluja ja kohtauksia. Vuoden 1997 aikana käynnistyivät Stella Polariksen kouluttaman ruotsinkielisen Stjärnfall-ryhmän esitykset Svenska Teaternin MINI-näyttämöllä.<
Syksyllä 1997 Stella Polaris aloitti ensimmäisenä Euroopassa kokoillan näytelmät nimellä Mahdottoman Rajoilla. Nykyään kokopitkiä impronäytelmiä esitetään muuallakin Euroopassa. Tekniikoita ja tekotapoja on hyvin monenlaisia ja esiintyjien ammattitaito vaihtelee laajasti ammattilaisista amatööreihin.
1998
True Fiction Magazine vieraili Stella Polariksen aloitteesta Tampereen Teatterikesässä, hurmasi yleisön ja piti myös workshopin Stella Polarikselle. Tobias Zilliacus osallistui workshoppiin ja siirtyi Stjärnfallin riveistä Stella Polarikseen sen jäseneksi.
Stella vuokrasi Kaapelitehtaalta vakituisen toimistotilan ja palkkasi Kaarina Eton tuottajaksi.
Neuvottelut Maailmankisoista alkoivat Helsinki 2000 -projektin kanssa.
Syksyllä Stella kävi Tukholmassa Stockholms Improvisationsteaterin kutsumana osallistumassa improvisaation Ruotsi-Suomi maaotteluun. Kirsti Kuosmanen kävi The Loose Moosen kesäkurssin Kanadassa. Tytti Oittinen siirtyi Stella Polaris ry:n puheenjohtajatehtävistä kunniajäseneksi.
1999
Stella Polaris järjesti Kaapelitehtaalla toista kertaa Pohjoismaiset Teatterikisat. Mukana oli edustajaryhmät Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta. Tuolloin Ruotsin ryhmä veti leikkimielisessä irroittelussa pisimmän korren.
Micke Rejström matkusti Yhdysvaltoihin tutkimaan improvisaatioteattereiden ohjelmistoa ja Kari-Pekka Toivonen piti Intiassa improvisaatiokursseja.
Kaapelitehtaalla käynnistyi Stellan oma kurssitoiminta: improvisaation peruskurssi, jatkokurssi ja kurssit näyttelijöille ja ohjaajille.
2000
Stella Polaris järjesti yhdessä hel 2000 -kulttuuripääkaupunkiprojektin kanssa improvisaation maailmanmestaruuskisat Suomessa. Kisat pidettiin 3.10.-8.10.2000.
Tapahtumapaikkana oli Aleksanterin teatteri Helsingissä. Kilpailuun kokoontuivat maailman mielenkiintoisimmat improvisaatioteatterin huippuryhmät ottamaan mittaa toisistaan ja esittämään omat parhaimmat puolensa. Osallistujina olivat Stella Polariksen lisäksi True Fiction Magazine San Fransiscosta, kanadalainen Loose Moose Calgarysta, Impropera / Operacircus Lontoosta ja italialainen LIIT eli Lega Italiana Improvvisazione Teatrale Bolognasta.
Tapahtuma osoitti, mitä kaikkea improvisoimalla voikaan teatterissa tehdä: kokoillan näytelmiä, komediaa, tragediaa, musikaaleja, oopperaa ja commedia dell'artea. Tapahtuman yhteydessä Helsinkiin saapui myös itse Keith Johnstone, joka piti viikon mittaisen workshopin Stella Polarikselle ja ammattinäyttelijöille.
Viimeisenä päivänä, teatterikisan viimeisessä osiossa ottivat toisistaan mittaa Stella Polaris ja Loose Moose. Niin kävi, että Loose Moose oli tällä kertaa parempi ja otti koko Maailmankisojen leikkimielisen voiton!
2001
Vuonna 2001 Stella Polaris toteutti ensimmäisenä maailmassa improvisoituja
elokuvia televisiotuotantoon. Kymmenosaisen sarjan nimi oli "Vapaa pudotus" ja se esitettiin
MTV3:lla myöhemmin, keväällä 2002. Sarja perustuu Stella Polariksen improvisoimiin tarinoihin, joissa tunnelmat vaihtelevat melodraamasta komediaan ja scifistä arkiseen todellisuuteen.
Samana vuonna Stella Polariksen näyttelijät saivat improvisaatio-oppia Loose Moose -teatterin kouluttajalta Shawn Kinleyltä. Myös esityskaudet Kaapelitehtaalla jatkuivat keväällä että syksyllä.


